Äitini
Tänään 22.6 on kulunut tasan 4 vuotta siitä kun äitini jätti maanpäällisen elämän ja hänestä tuli enkeli joka valvoo tekemisiäni.
Muistan vieläkin kun isä soitti kertoakseen uutisen. Arvasin jotenkin mitä asiaa hänellä oli n klo 7 aamulla. Itkin koko automatkan Porvooseen, kävimme heti aamupäivällä hautaustoimistolla ja tilaamassa hautajaiskukat.
Silloin 4 vuotta sitten olin varma etten selviäisi ilman äitiäni ja että aika pysähtyisi. Eihän se aika pysähtynyt ja näitten vuosien aikana on tapahtunut vaikka mitä. Äidin muisto ei koskaan häviä sillä usein mietin äitiäni ja millainen hän oli. Aika usein kyyneleet alkaa valua kun muistelen rakasta äitiäni.
Äitini oli tosi vaatimaton, ei koskaan valittanut ja antoi perheen pään, eli isäni, päättää tärkeistä asioista.
Äitini tiesi millaisia kodinkoneita haluaisi joten tuli siihen päätökseen että oli helpompaa käydä itse ostamassa koneen. Jos iskä kävi ostamassa, hän ei kuitenkaan ostanut just sitä vaan kaupan halvinta.
Perjantaina kävin äitini haudalla. Vein haudalle kukkia lapsuudenkodin pihalta. En kuitenkin raaskinut poimia isoja sinikelloja. Äitini vaali niitä ja suuttui jos joku vahingossakin vahingoitti niitä.

Äitini hauta Porvoon vanhalla hautausmaalla.
|
1 kommentti
|





Pääasia on kuitenkin että Ada tervehtyisi ja sen agilityura voisi jatkua. Jos Adan selkä ei parannu eikä hän enää halua hypätä, en näe muita vaihtoehtoja kun lopettaa Adan agilityuran. No voisihan käydä epävirallisissa kisoissa (ja treeneissäkin) mutta en uskaltaisi hänen tehdä maksi-hyppyjä.